Kuin maanvyöry luolansuulla

Elämänvaiheet, muutokset ja kriisit voivat tuntua maanvyöryltä, joka peittää luolansuun. Löytääksesi luolan sisälle raivaat kiviä, pienestä suureen.

Jotkut kivet ovat pikkuruisia tuntemuksia ja tunteita, jotka vaivatta kohtaat ja siirrät syrjään. Toiset kivet ovat käyttäytymismalleja, uskomuksia, kehoon tallennettuja tunteita ja muistoja, joiden kanssa ponnistelet ja joudut viettämään pitkän tovin saadaksesi ne liikkeelle. Joskus jopa niin että on parempi istahtaa ja lepuuttaa voimia, antautua olemaan kiven äärellä, ottaa tukea esteenä olevasta kivestä, kipuilla jopa luovuttamisen kanssa. Turhautuminen lisääntyy kun eteneminen on tuskallisen hidasta, mutta ei ole järkeä kääntyä takaisin päinkään.

Harvoin kuitenkaan kasaamme jo siirrettyjä kiviä takaisin luolansuulle. Voimmekin etsiä apuvoimia etenemiseen. Akupunktio ja shiatsu ovat oivallisia apukeinoja, jotka auttavat saamaan kiviä liikkeelle. Nämä hoitomuodot antavat sinulle voimia, oivalluksia ja näkökulmia lähestyä kiviröykkiöitä toisesta vinkkelistä, erilaisella tekniikalla.

Mutta miksi haluamme jatkaa luolan sisälle menoa? Siksi, koska siellä odottaa mitä upein timantti ~ aidoin, kaunein sinä.

 

Continue reading
  36 Hits

Shiatsu - kokoro


”Shiatsu no kokoro, haha no kokoro.

Oseba inochino, inochi (seimi) no izumi waku.”

 

”Shiatsun sydän on kuin äidin rakkaus.

Ihmiskehoa painamalla pulppuaa elämänvirta”

 

~Tokujiro Namikoshi~

Shiatsun kehittäjä


Kokoro 心 on japanilainen sana, joka usein käännetään sanalla ”sydän”. Tällä sanalla on kuitenkin laajempi ja syvempi merkitys kuin fyysinen sydän, josta yleensä käytetään sanaa shinzou 心臓. Kokoro ilmaisee ihmisen sydäntä, mieltä ja henkeä yhdessä. Sen merkitys on suurempi kokonaisuutena kuin yksittäisinä osina. Suomenkielinen sana ”sisu” voisi olla verrattavissa kokoroon. Sisu merkitsee muutakin kuin rohkeutta ja vahvuutta. Se ilmaisee myös tunnetta, tahtoa ja mielentilaa. Sisällöltään sisu sen sijaan voisi olla samankaltainen Haran 腹 kanssa, hiljaista sanoittamatonta elämänvoimaa.

Kokoro on ilmaisu ja kokemus sydämestä, mielestä ja hengestä olemassa ja tapahtumassa samanaikaisesti sisällämme. Yhden osion tasapainottomuus johtaa myös muiden osioiden tasapainon hälvenemiseen ja kokonaisuuden katoamiseen. Ihminen, jolla puolestaan on vahva kokoro, näyttäytyy hyvin tasapainoisena ja keskittyneenä. Hänen suhtautumisensa ulkomaailmaan on heijastuma hänen sisäisestä maailmastaan. Hän elää rauhassa maailman ja itsensä kanssa.

Kokoro ei ole kuitenkaan jotain mitä voi oppia. Se on jotain mikä on jo olemassa jokaisen sisällä, sisäisenä voimana. Vaatii kuitenkin harjoittamista, rohkeutta, luottamusta ja kärsivällisyyttä, jotta tavoittaa sydämen, mielen ja hengen sisällään yht’ aikaisesti. Lisää harjoittamista vaaditaan näyttääkseen ne myös ulkomaailmalle.

Shiatsuhoitajina ja -terapeutteina voimme harjoittaa yhteyttämme omaan kokoroomme. Voimme harjoittaa sydäntä, mieltä ja henkeä:

Sydän

Harjoita sydämellisyyttä ja ymmärrystä itseäsi ja muita kohtaan.

Kuuntele erilaisia näkemyksiä kiirehtimättä arvioimaan tai tuomitsemaan niitä omasta tarinastasi käsin.

Mieli

Harjoita tietoista tietoisuutta niin omien kuin muidenkin mielten kanssa.

Löydä elämän uteliaisuus ja oppimisen ilo mukavuusalueesi ulkopuoleltakin.

Henki

Harjoita tietoista irtipäästämistä tunteista, ajatuksista, uskomuksista, tavoista ja asioista, jotka eivät tue sinua hyvin.

Pyri luomaan harmoninen, iloitseva ja soljuva elämäntapa ja -rytmi.

Kun oivallamme kokoron ja sen merkityksen ihmisen hyvinvoinnille shiatsun harjoittajina, voimme kohdata myös asiakkaitamme kokonaisvaltaisemmin. Näin teemme heillekin tilaa löytää yhteys omaan kokoroon. Hoidettavan keho tyyntyy, hengitys syvenee ja hänestä tulee kokonainen tunteva olento. Usein shiatsu-asiakas onkin hoidon jälkeen hieman hämmentynyt eikä osaa kuvailla kokemaansa. Silloin hän on tavoittanut jotain minkä voi vain tuntea.

 

 

”Mitä on kokoro?

Se voi tuntua kuin tuulen ääni männyissä.

Se ei voi olla näkyvä.

Sen voi ainoastaan tuntea.”

 

~Betty Matsumoto~

Continue reading
  151 Hits
Tags:

Shiatsu - kosketuksen voima

Ihminen voi janota kosketusta samalla tavoin kuin vettä. Varma, syvä ja ystävällinen kosketus on lohduttavaa. Tietoinen kosketus ja liike juurruttavat ihmisen. Ihminen voi tulla tietoiseksi kehonsa ja mielensä jännityksistä, joita hän on saattanut kantaa mukanaan jo kauan aikaa ja täysin tietämättään.

Shiatsu on japanilainen kosketushoito, joka pohjautuu itämaiseen lääketieteeseen. Anma ja Teate ovat shiatsun varhaisempia muotoja. Näiden pohjalta shiatsu senseit Tamai Tempaku, Tokujiro Namikoshi ja Shizuto Masunaga ovat 1920-luvulta lähtien kehittäneet shiatsun muotoon jona se nykyisin tunnetaan. Japanissa shiatsu laillistettiin lääketieteellisenä hoitomuotona v. 1955. Japanin terveysministeriö tunnusti shiatsun itsenäisenä hoitomuotona v. 1964. Etenkin Masunaga sensei oppilaineen vei shiatsun Japanista muihin maihin ja teki shiatsusta tunnetun maailmalla.

Suomeen shiatsu rantautui 1970-luvulla. Nykyisin Suomessa on useampia shiatsu-kouluja, jotka kouluttavat shiatsuhoitajia ja -terapeutteja eli shiatsukoja. Koulutuksen kesto vaihtelee 1-3 vuoden välillä. Shiatsun harjoittajia toimii ympäri Suomen, joista osa työskentelee myös eläinten kuten hevosten ja koirien kanssa. Koulutettuja shiatsuterapeutteja löytyy mm. Shiatsu Finland ryn terapeuttirekisteristä. Yhdistys perustettiin vuonna 2014 edistämään shiatsuun liittyvää toimintaa Suomessa.

Shiatsu on kuin kotiin tuleminen. Päivämme ovat usein kiireisiä, täynnä toimintaa, ajattelemista ja ongelmien ratkaisujen pohdintaa. Olemme vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, jolloin oma ja muiden energia sotkeutuvat keskenään. Sen seurauksena voi hetkellisesti tulla tunne, että on oman itsensä ulkopuolella. Shiatsu tarjoaa mahdollisuuden luoda yhteys takaisin itseemme ja maadoittua omaan kehoomme, tulla takaisin maalliseen kotiimme. Shiatsun päämääränä onkin yhteyden palauttaminen saajansa ja luonnon välille, jolloin keho, mieli, sydän ja sielu ovat maa- ja taivas yhteydessä. Tällöin kehollinen jännitys vapautuu ja Ki, elämänenergia, virtaa ja liikkuu vapaasti. Tunteet ja mieli vapautuvat myös, jolloin hengitys syvenee ja kulkee luonnollisesti. Ihminen maadoittuu kehoonsa, hänen itsesäätelymekanisminsä palautuvat ja hän tuntee olevansa kotonaan kehossaan.

Kiire ja arjesta selviytyminen, laiminlyödyt perustarpeet ja tunteiden patoaminen kehoon rajoittavat kehon ja mielen liikettä. Hartiat jännittyvät, kasvolihakset kiristyvät, päätä särkee, verenpaine kohoaa, mieli sumenee, ajatukset sakkautuvat ja luovuus katoaa. Energiaa kuluu paljon mm. turhautumisen, kyynelten, äänen tai liikkeen pidättelyyn, jotka saattaisivat paljastaa sisäisen olotilan. Pysyäkseen terveenä henkilön on jatkuvasti sopeuduttava meneillään oleviin muutoksiin niin kehon sisä- kuin ulkopuolella. Jos sopeutuminen muutokseen ei tapahdu, syntyy epätasapaino, joka aiheuttaa jännitettä ja eriytymistä. Nämä voivat lopulta manifestoitua fyysisenä sairautena. Shiatsun yksi tavoitteista onkin tukea saajaansa huolehtimaan omista fyysisistä, henkisistä ja tunneperäisistä tarpeistaan ja siten ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistaan. Tämä ei aina ole helppoa, sillä itsensä tutkiminen on elämänpituinen tehtävä. Shiatsu auttaakin meitä arvostamaan jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta ja elämän kauneutta itsessään.

Shiatsun aikana saajalla on vaatteet yllään ja hoito tapahtuu pääsääntöisesti futon-patjalla lattialla. Shiatsu-hoidon voi tehdä myös hoitopöydällä tai tuolilla istuma-asennossa. Shiatsu sopiikin eri-ikäisille ja -kuntoisille ihmisille sekä erilaisissa elämäntilanteissa.

Hoito rakentuu katoista eli liikesarjoista, jotka shiatsuka valitsee saajan tarpeiden mukaan. Katoissa keho käsitellään painamalla peukalolla, kämmenellä, kyynärällä tai polvella akupunktiopisteistä tai tsuboista (=kohta, josta keho haluaa tulla painetuksi), keinuttamalla, venyttämällä tai raajoja pyörittämällä. Shiatsu-hoito on miellyttävää ja rentouttavaa – se tuntuu, mutta sen ei kuulu sattua. Elävä organismi resonoi pieneenkin stimulointiin, jolloin pieni liike voi aiheuttaa suuren sisäisen vaikutuksen aivan kuin valoketjun valojen syttyessä.

 

Shiatsuterapeutti työskentelee pääsääntöisesti kahdella kädellä, joista toinen on tukikäsi (ho) ja toinen työkäsi (sha). Molemmat kädet työskentelevät kuitenkin samalla paineella, jolloin saaja tuntee shiatsukan kädet yhtenä. Tästä seuraa kokonaisuuden tunne ja hoidon vaikutus syvenee. Saajan aivoaallot vaihtuvat beta-aalloista alpha- ja theta-aaltoihin. Tällöin saaja tavoittaa energian ja maailman, joka sijaitsee fyysisten rajoitustemme ulkopuolella. Tästä seuraa alitajuista eheytymistä ja saaja tunnistaa omia perustarpeitaan ja sydämen oivallukset johtavat sisäiseen löytämisen iloon.

Jokainen hoitokerta voi tuntua saajastaan hyvin erilaiselta, sillä shiatsuterapeutti pyrkii lähestymään hoitoa aloittelijan mielellä. Näin hän kohtaa shiatsun saajan juuri siinä hetkessä sellaisena kuin hän on. Shiatsuterapeutin oma energia pysyy kirkkaana ja selkeänä, jolloin saajan luottamus hoitoon herään ja hänen sisäiset parannusmekanisminsa aktivoituvat.

Monelle shiatsunharjoittajalle shiatsu on elämäntapa. Hän pyrkii työskentelemään itsensä kanssa ja kehittämään innostustaan omaa työtään kohtaan. Kun shiatsuterapeutti kehittää omaa Ki’tään, hän luo luontaisesti myös syvemmän shiatsu-kokemuksen saajalle.

Shiatsu on lempeä työväline, jolla voi purkaa eri syistä johtuvia tukoksia ja vahvistaa yhteyden virtaamista kehon, mielen, sydämen ja sielun välillä. Kun tämä yhteys on olemassa, ihminen tuntee olevansa kokonainen kaikessa elämän epätäydellisyydessä ja elää tätä hetkeä pitkällä tähtäimellä.

Continue reading
  122 Hits
Tags:

Shiatsu - kuuntelemisen taito

Arkielämä on usein kiireistä ja aikataulutettua. Aika itsensä kuuntelemiselle on rajallista. Shiatsu, japanilainen kehonkäsittelymenetelmä, tarjoaa mahdollisuuden syvemmälle ja tietoisemmalle kuuntelulle. Meillä on laaja sisäinen maailma, joka yhdistyy niin mieleen, tunteisiin kuin kehoonkin. Sisäisen maailman kuvailemiseen maalliset sanat ovat usein kuitenkin riittämättömiä. Sanat eivät aina tavoita ajatuksia, tunteita tai kehon tuntemuksia. Shiatsu auttaakin kokemaan tuon sisäisen maailman ja ohjaa kuuntelemaan mieltä, tunteita ja kehoa, joita havainnoimalla voi oivaltaa paljon asioita itsestään.


Kuuntelulle on olemassa eri tasoja:

  • ei kuuntele
  • kuuntelee keskeyttääkseen
  • kuuntelee vastatakseen
  • kuuntelee jatkaakseen
  • kuuntelee ymmärtääkseen
  • kuuntelee oppiakseen

Hoidon alussa shiatsuterapeutti kuuntelee mitä shiatsun saaja kertoo ja miten hän sanomansa ilmaisee. Näistä shiatsuterapeutti rakentaa shiatsu-hoidon suunnan. Itse hoitoa shiatsuterapeutti lähestyy kuitenkin aloittelijan mielellä. Hän kuuntelee käsillään mm. shiatsun saajan kehoa, hengitystä, Ki’n liikettä ja sanatonta viestintää. Jos shiatsuterapeutti ajattelee etukäteen tietävänsä jotakin, kyky oppia ja mennä tiedon rajoista eteenpäin kapenevat. Aloittelijan mieli sen sijaan mahdollistaa taidon kuunnella, jotta ymmärtäisi ja oppisi, mihin shiatsu on shiatsuterapeutin ja shiatsun saajan viemässä.

Shiatsu-hoidon aikana usein saajan mieli järjestäytyy ja aluksi ajatusten vyöry suorastaan hyökyy joka suunnasta. Shiatsuterapeutti opastaa saajaa olla analysoimatta näitä ajatuksia. Niitä voi huomioida ”ai, tuollainen ajatus, ja tuollainenkin…”. Kun ajatuksiin ei takerru, ne järjestäytyvät ja aivoaallot pääsevät muuttamaan taajuuttaan tietoisesta ajattelusta tiedostamattomalle taajuudelle. Silloin tarjoutuu myös aika ja tila sisäiselle prosessille avautua. Itsensä kuuntelu mahdollistuu mielellisesti, tunne-tasolla ja kehollisesti.


Hoidon aikana shiatsuterapeutti pysyy shiatsun saajan tukipilarina turvallisen kosketuksen kautta. Turvallinen kosketus välittyy tuomitsemattomuutena, hyväksyntänä, ystävällisyytenä ja myötätuntona. Tällöin shiatsun saajan on helpompi kohdata omia tarpeitaan, kipujaan, huoliaan, pelkojaan, yksinäisyyttään ja muita erilaisia voimakkaita tunteita sekä päästää irti kontrollin tarpeestaan. Shiatsun saaja herkistyy kuulemaan myös omaa sisäistä ohjausta, sillä shiatsu ohjaa syvälle sisimpään kuuntelemaan ilman ääneen puhuttujen sanojen häirintää.

Energia kiertää vapaammin kehossa. Keho ja mieli saavuttavat syvän rentoutuksen tilan ja valmiuden päästää irti asioista, jotka tukahduttavat energian liikettä. Arjen raskaudesta voikin löytyä keveyttä, helppoutta ja iloa, joita shiatsun saaja ei ole muistanut tai huomioinut kiireidensä keskellä.

Shiatsuterapeutin kädet kehittyvät shiatsun myötä ja ne kuuntelevat entistä herkemmin sanoittamatonta maailmaa. Shiatsuterapeutti kuulee ja huomaa käsiensä kautta esimerkiksi milloin shiatsun saajan ahdistus on niin voimakasta, että hänen on turvallisempi olla sanoitetussa ympäristössä ja kevyt jutustelu auttaa häntä rauhoittumaan. Shiatsun saaja saa tärkeän kokemuksen miltä tuntuu kun hänen tarpeensa tulevat kuulluksi ja nähdyksi.

Shiatsu-hoidon jälkeen onkin usein tarpeellista vetäytyä hetkellisesti omiin oloihin ja sulatella kokemaansa. Kaikkea ei pidä analysoida vaan antaa kokemuksen vaikuttaa ja kuunnella mitä viestejä sisin nostaa pintaan. Usein oivalluksia tuleekin vielä monta päivää hoidon jälkeen.

Kun yhteys itsensä kuuntelemiseen voimistuu ja selkeytyy, on helpompi kuunnella ympärillään olevia ymmärtääkseen ja oppiakseen. On luontevampaa antaa muille tilaa kertoa vapaammin tarinaansa miettimättä nokkelaa vastausta tai kätevää ratkaisua toisen vielä kertoessa asiaansa.

Itsensä kuuntelemisen taidon myötä on myös sujuvampaa löytää kannustavia ja ymmärtäviä sanoja, joilla ilmaista itseään niin itselleen kuin muillekin.

 

”Syvä kuuntelu mahdollistaa rakkaudellisen puheen.”

~Thich Nhat Hanh~

Continue reading
  127 Hits
Tags: